Käärmeitä jahtaamassa

Tämän kesän ensimmäinen käärmesafari (nojoo, mutta sana kuulosti hauskalta!) osui heti kesäkuun ensimmäiselle päivälle. Sen jälkeenkin on pari kertaa saaressa käyty, mutta ilman mainittavaa menestystä aiheen tiimoilta. Viime sunnuntaina näin kyllä yhden mustan rantakäärmeen, olin nimenomaan etsimässä edes yhtä lieroa ja tarkasti haravoin katseellani rantakivikkoa. Silti hämmennyin kun kuulin voimakasta sihinää edestäni, muutaman kymmentä senttiä jalastani eteenpäin oli hyvin närkästynyt käärme. Se lähti paikalta pikaisesti uimalla merelle, edelliskerroilla veteen paenneet käärmeet ovat jatkaneet rantaviivaa pitkin, mutta tämä paineli ihan silmänkantamattomiin vastarantaa kohti.

Mutta palataan siihen ensimmäiseen reissuun, jolloin oli tuuri myötä. Menin paikkaan, jossa olin nähnyt käärmeen kerran aikaisemminkin. Mukana koko kalusto, olalla roikkui valmiudessa 7d+120-400mm. Katselin kivenlohkareita ja jopas! Musta täysikasvuinen rantakäärme lähti auringonottopaikaltaan liikkeelle. Jeejee-fiilis jo valmiiksi ja sitten huomasin ettei se ollut yksin, vaan toinen musta käärme jäi vielä torkkumaan paikalleen. Kamera pääsi hommiin tietenkin, hetken päästä maltoin vilkaista ympärilleni ja huomasin vielä yhden täysikasvuisen oransseilla läikillä varustetun kaverin lohkarekasan päällä täydellisellä kerällä. Soitin innoissani iskälle, että nyt olisi kuvattavaa, kokonaista kolme käärmettä. :)

Siirryin paikaltani hieman, jotta saisin jälkimmäisenä havaitun kuvattua paremmasta kulmasta. Jotain liikettä edessäni, neljäs käärme. Mitäs tuossa on? - no kaksi pientä käärmettä lisää! Ja tuolla liikkuu.. seitsemäs! Hyvänen aika, että olin onnesta soikeana. Voitte vain kuvitella! :D

Se on mahtava tunne kun sykkeet nousee ja valtava innostus menee kaiken järjen edelle. Olin myös tyytyväinen, ettei pelottanut yhtään. Hyvin on mennyt oppi perille, ettei rantakäärmeet ole myrkyllisiä. Sitäpaitsi nämä olivat todella rauhassa paikallaan ja vaihtelivat vaan poseerausasentoja. Toinen niistä pienistä oli ainut ärhäkkä, sitä ei saanut lähestyä lainkaan kun jo alkoi sähinät. Niin ja yhden kerran väistin, kun toinen isoista mustista lähti tulemaan yllättäen kohti aikamoisella vauhdilla. Eihän se moikkaamaan ollut tulossa, mutta en kehdannut jäädä odottelemaankaan mitä tuleman pitää. Ohi se meni sitten, eikä tullut takaisin. Mihin lie tullut kiire.

Kuvattuani pitkällä putkella reilut tuhat ruutua, päätin kokeilla makroa. Jännittävää kokeilla, päästääkö käärmeet niin lähelle että kiinteällä 150mm saisi ruudun täydeltä katsottavaa. No päästihän ne. Ihan mahtava kokemus ja liekkö koko kesän tuuri käytetty jo tähän ensimmäiseen kertaan?

onhan se nyt kiva nähdä itsensä heijastuvan käärmeen silmästä :)

Yksi vähän tympeä juttu sattui vielä. Eräs valokuvaava pariskunta tuli paikalle kun näkivät että jotain siellä tähtäillään. Sehän on ihan jees, mutta hyviin tapoihin kuuluisi kysyä saako tulla (kohde voi pelästyä, kuvaus olla juuri kesken..tms) ja käyttäytyä sitten niinkuin luontokuvaajan etikettiin kuuluu eikä rymytä lohkareitten päälle pelottamaan käärmeet piiloon VARSINKIN, kun eivät olleet ensimmäisenä paikalla. Ottaa päähän myös se, että kuvattuaan tarpeeksi, lähtivät kiittämättä. Pieni ele, mutta niin tärkeä. Tekisi mieli laittaa tähän sievistelemätön mielipiteeni tällä tavalla käyttäytyvistä ihmisistä, mutta olkoon nyt tämän kerran. Mur.